tiistai 12. joulukuuta 2017

Otetaanko blogiglögit?

Tätä blogia on nyt kirjoitettu vuoden verran. Kirjoittajia on toista kymmentä, ja he ovat tavallisia keravalaisia, nuoria ja varttuneempia, naisia ja miehiä. Blogia on avattu vuoden aikana
10 000 kertaa. Yksivuotiasta Usko Ilonaa juhlistettiin blogistien yhteisillä glögeillä. Siellä muutama kirjoittaja pohti sitä, minkä tähden tykkää toimia bloggarina.














Emeritusprofessori Mauri Airila kirjoittaa niin Keski-Uusimaan kolumnistina kuin Usko Ilonan blogistinakin: ”Pidän kirjoittamisesta. Kirjoittaminen selkeyttää ajattelua. Kun pyörittelee pitkään jotain ajatusta, saa kirjoittamalla ajateltua asian loppuun asti. Mulle on tyypillistä ajatella valtavirtaa vastaan. Uskoilona-blogi antaa mahdollisuuden kirjoittaa myös uskoon liittyvistä teemoista.”

Chris Montgomery on maahanmuuttaja ja alan vaihtaja. Hän aloitti seurakuntapastorina kesällä Keravan seurakunnassa. ”Mulla on ajatuksia ja mielipiteitä kaikenlaisista asioista, jotka eivät välttämättä liity uskontoon. Blogi antaa mahdollisuuden jakaa niitä. Englanniksi kirjoittaminen on mulle niin paljon nopeampaa kuin suomeksi. Pystyn ilmaisemaan itseäni tarkasti äidinkielelläni”, Chris kertoo.

Miksu eli Mikael Björkas kuuluu kirjoittajakunnan nuoreen polveen. Hän on muusikko ja nuorisotyönohjaaja. ”Tää bloggaaminen on sopivan erilaista kuin oma perustyö. Lisämaustetta arkeen, ja kirjoittaminen on ollut vahvasti mua itteä. Se, miten kulutan musiikkia, on hyvin analyyttistä. Olis jännä kuulla, miten lukijat ottavat mun blogeissa käsittelemiä aiheita. Se, että pääsee jakamaan omia ajatuksia, on hyvä juttu”, Miksu pohtii.

Pian blogikirjoittajien joukkoon liittyy uusia kasvoja. Yksi heistä on Hannu-Pekka Laiho, jonka ensimmäinen kirjoitusvuoro on uudenvuoden aattona. Tutustu Hannun ajatuksiin ”Kirjoittajat” – sivulla.


Kristiina Nyman

maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulun odotusta



Sinihämyyn talviyöhön
Tonttu hiljaa taivaltaa
Kepein tossuin joulutyöhön
Lasten luokse vaeltaa.

Tonttu kulkee talvitiellä
Katsoo, kuulee, kurkistaa.
Odottaa jo lahjat siellä
Missä tontut uurastaa.

Paljon riittää puhdetöitä
Kun lahjatoiveet toteuttaa
Lasketaan jo talviöitä
Tonttu tiellä kiiruhtaa.


Odotan iltaa,
Odotan joulua.
Koska se tulee,
Astelee portailla?
Hiljenee kaupunki,
Kiire on kaukana.

Joulu on lähellä,
Joulu on lämpöä
Ihmisten välillä.
Parhaita sanoja,
Sydämen ääniä

Kuuntelen, hiljaa.


Talvitunnelmissa Liisa 

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo


Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten - rakentavan kriittisesti, eteenpäin katsoen, historian opetuksia arvostaen.

Otsikon arvoja pidetään erheellisesti vain Ranskan suuren vallankumouksen aatesisältönä. Erityisesti ”valistuneet” kansalaiset korostavat, että ihmisen aikuistuminen oikeastaan alkoi vasta mainittujen iskulauseiden myötä 1700-luvun loppuvuosina. Erityisesti halutaan painottaa irtaantumista uskonnosta ja kirkon valtapiiristä, mikä näkyy nyky-Ranskassa suorastaan neuroottisena negatiivisena uskonnonvapautena: kaikki uskontoon viittaava pois silmistä.

Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet periytyvät paljon kauempaa kuin Ranskan vallankumouksesta. Itse asiassa ne löytyvät jo Uudesta testamentista. ”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” ”Veljet...”. ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” Paavalin kirjeet ovat näiden arvojen kyllästämiä.

Missä mennään nykyisin? Maailmantilannetta kun katsoo, niin otsikon arvot ovat varsin vajaalla käytöllä. Kehitys ei ole paljon kehittynyt sitten Paavalin aikojen. Mikä ikävintä, monessa Euroopankin maassa kehityksen pyörä on lipsahtahtanut pahasti taaksepäin.

Kristillinen kirkko oli aikojen aamussa ihmisarvojen tienraivaaja. Suomessa vallitsi pitkään yhtenäiskulttuuri, jolla toki oli puolensa ja puolensa. Sen ajan ehdottomiin saavutuksiin kuului tasa-arvon edistäminen lukutaitoa levittämällä. Diakonian pioneerihankkeet kumpusivat siltä vankalta pohjalta, että jokainen ihminen on Jumalan kuva: veli on veli, vaikka hänen ”käyttöarvonsa” yhteiskunnassa saatettiin kyseenalaistaa. Kristityn vapauden ihanne yllytti pitämään kotiseuroja huolimatta kirkkoherrojen kiivaasta vastustuksesta.

Lähetystyö on malliesimerkki siitä, miten otsikon kolme ihannetta osattiin yhdistää käytännön työssä jo 1800-luvulla, ehkä aikaisemminkin. Tosin vielä 1960-luvulla ”tiedostavat tahot” tuomitsivat lähetystyön kulttuuri-imperialismina: viedään Afrikkaan eurooppalaista hapatusta eikä anneta maanosan ihmisten elää onnellista omaa elämäänsä. Nyt heiluri on liikahtanut toiseen äärimmäisyyteen: Afrikassa pitäisi elää pohjoismaisen tasa-arvostandardin mukaan ja kaikki perinteinen hierarkia tulisi heittää kerralla nurkkaan.

Mikä on kristillisen kentän  tilanne nyt vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa puolustettaessa? Harmittavasti erityisesti isot maailmankirkot ovat luisuneet hitaimmin hiihtävien joukkoon. Niistä on tullut ei-puolueita, jotka omien avausten sijasta takertuvat menneen ajan ajatusmalleihin. Eipä ole meille kunniaksi havaita, että alun perin kristillisiä perusarvoja puolustavat tänä päivänä parhaiten ne, joista monet vastustavat kirkkoa kiivaimmin!

Jakolinjat eivät kuitenkaan kulje kirkkojen, seurakuntien tai kuppikuntien välillä. Ne kulkevat jokaisen kristityn sisällä. On hyvä katsoa aamuisin peiliin ja kysyä, miten otsikon arvot elävät minun arkipäivässäni.